Juniorikerho


MikkSK jatkaa JSM-taivaltaan tammikuussa
Seurajoukkueiden SM 2017/18


Juniorikerho jatkaa toimintaansa

21. tammikuuta 2009

Leo Havukaisesta kerhon uusi puheenjohtaja

Mikkelin Shakkikerhon vuosikokous valitsi Mikkelin Shakkikerhon varapuheenjohtajan, valtiotieteen maisteri Leo Havukaisen, 61, kerhon uudeksi puheenjohtajaksi.

Vuoden 2008 puheenjohtajana ollut Eero Hämäläisen kieltäytyi perhesyihin vedoten enää asettumasta ehdolle puheenjohtajavalinnassa. Kerhon johtokuntaan hänet kuitenkin valittiin edelleen. Johtokunnassa jatkavat myös Timo Hirvonen, Jussi Marttinen ja Pentti Rytkönen.

Havukainen on aikaisemmin ollut mm. Fredriksson Oy:n, Enso-Gutzeit Oy:n Valtiovarainministeriön ja Hyvinkään kaupungin palveluksessa. Hänellä on ollut lyhyitä työjaksoja myös Ranskassa ja Saksassa. Nyt hän ei enää ole työelämän palveluksessa.. Shakin harrastuksen hän aloitti vasta opiskeluaikanaan. Edelliset shakkikerhot ovat olleet helsinkiläinen Hämäläis-Osakunnan Shakkikerho ja Hyvinkään Shakkikerho. Mikkelin Shakkikerhoon hän liittyi vuonna 2004. Kerhon varapuheenjohtajaksi hänet valittiin vuonna 2008.

Uuden puheenjohtajan yhtenä tavoitteena on saada erityisesti nuoria shakinharrastajia pelaamaan Mikkelin Shakkikerhossa ja myöhemmin pelitaidon kehittyessä myös osallistumaan kilpailuihin ja liittymään kerhon jäseneksi. Havukainen käynnistikin tätä silmälläpitäen jo viime vuonna nuorten shakkikurssin, joka on jatkunut myös tänä talvena. Vuosikokous hyväksyi myös tämän vuoden toimintasuunnitelman. Merkittävimmät Mikkelin Shakkikerhon järjestämät kilpailut ovat Kaakkois-Suomen joukkuepikashakin mestaruusturnaus 28.03, Päämajaturnaus 18.-19.04, Kaakonketjun nopean shakin osakilpailu 29.08 sekä St Michel-turnaus 26.-27.09.

Kerhon tavoitteena on myös nousu ykkösdivisioonaan maaliskuussa pelattavassa karsinnassa. Mikkeliläisillä on vierasottelu, mutta vastustaja selviää vasta ensi lauantaina 14.02 pelattavan kakkosdivisioonan viimeisen kierroksen jälkeen. Mikäli kerho onnistuu nousutavoitteessaan, niin sarjassa pysyminen edellyttää ehdottomasti kerhon parhaiden pelaajien saamista mahdollisimman moneen otteluun. Mikkeli on pelannut ykkösdivisioonassa jo neljästi, mutta joka kerta oli tuloksena ”ranskalainen visiitti”, koska parasta pelaajakahdeksikkoa ei saatu mukaan yhteenkään otteluista.

Kerhon pikashakkijoukkueella on tavoitteena mestaruusryhmän paikka Lahdessa 15.-16.08 pelattavassa joukkuepikashakin SM-turnauksen finaalissa. Joukkue on pelannut finaalien mestaruusryhmässä jo vuodesta 2006 alkaen ja kuuluu maamme 24 parhaimman pikashakkijoukkueen ryhmään.