Tiedote


Uudet JSM -sivut avattu
Seurajoukkueiden SM 2023/2024

1. helmikuuta 2009

Nuorten shakkikurssi käyntiin Mikkelissä

Mikkelin Shakkikerhon järjestämällä ilmaisella nuorten shakkikurssilla Urheilupuiston koululla on mukana shakin salaisuuksien oppimisesta innostuneita 7-13-vuotiaita oppilaita eri Mikkelin kouluista.

Kurssin johtajana on Mikkelin Shakkikerhon varapuheenjohtaja Leo Havukainen. Opettajina ovat Mikkelin Shakkikerhosta Havukainen, Pentti Rytkönen, Henri Mynttinen, Timo Karstu ja Reino Penttinen sekä Joensuun Shakkikerhosta shakkimestari Timo Porrasmaa.

Kurssi alkoi 20.01 jolloin Havukainen ja Rytkönen opettivat shakin sääntöjä ja siirtoja.

Tiistaina 27.01 opettajana ollut Henri Mynttinen painotti avausten kolmea keskeisintä asiaa: avausta keskustasotilailla, kevyiden upseerien nopeaa liikkeelle lähtöä sekä mahdollisimman aikaista tornitusta. Hän varoitti kurssilaisia seikkailusta yksinäisellä daamilla, se on vain turhaa ajanhukkaa. Mynttisen opastuksella käytiin läpi myös espanjalaisen pelin sekä kuningas-intialaisen pelin avaussiirtoja.

Tiistaina 3.02 Karstu perehdyttää kurssilaiset keskipelivaiheeseen ja seuraavana tiistaina 10.02 shakkimestari Porrasmaa opettaa loppupelitekniikkaa sekä sotilasloppupelejä.

Kurssi päättyy tiistaina 17.02 , jolloin Reino Penttisen aiheena on upseeriloppupelien loppupelitekniikka.

Tytöt ovat harvemmin kiinnostuneita shakkipelistä, mutta on ilahduttavaa, että tällä kurssilla on mukana kaksi tyttöä, 11-vuotias Maija Ikonen Päämajakoulusta sekä samanikäinen Helmiina Hotti Urpolan koulusta. Erityistä ihastusta Havukaisessa herätti tyttöjen hieno avauskäsittely heidän keskinäisessä pelissään. Tyttöjen lisäksi kurssilla olivat mukana veljekset 7-vuotias Jesperi ja 8-vuotias Jermu Parkkinen Rahulan koulusta sekä 10-vuotias Väinö Naukkarinen ja 13-vuotias Mikko Sojakka Anttolan koulusta.

Kaikki pelaajat olivat pelanneet shakkia jo ennen kurssille tuloa. Heidän mielestään shakissa viehättää ennen kaikkea pelin tuoma jännitys ja sen haastavuus löytää älyllisesti oikeat ratkaisut eri peliasemissa. . Havukaisen mielestä kaikki pelaajat ovat erinomaisen kehityskykyisiä ja heillä on oikea asenne ja kova innostus pelaamiseen.

Viime talvena Mikkelin Shakkikerho järjesti samanlaisen kurssin. Silloin siihen osallistui 10 koululaista, joista useimmat jatkoivat kurssin jälkeen keskinäistä pelaamista ja kilpailemista Mikkelin Shakkikerhossa.

Tämän vuoden kurssilaiset kuten myös viimevuotiset voivat maksuttomasti pelata Mikkelin Shakkikerhon pelipaikassa Sotkulla, Jääkärinkatu 9:ssä maanantaisin klo 18-21. Kurssin päätyttyä kerho mahdollisesti järjestää kurssilaisille myös keskinäisen junioriturnauksen. Mikäli se järjestetään, niin kutsu turnaukseen lähetetään myös viime vuoden kurssilaisille.

Tutkimusten mukaan shakkipeli kehittää keskittymiskykyä, älykkyyttä, luovuutta, suunnitelmallisuutta sekä probleemien ratkaisu- ja ideointikykyä. Shakinpelaajat menestyvät yleensä myös keskitasoa huomattavasti paremmin opiskeluissaan.

Opetusministeriö on myöntänyt kuntien haettavaksi rahaa koulukerhotyön tukemiseen. Jaossa on nyt lisätukea niille sadalle kunnalle, jotka eivät hakeneet kerhomäärärahaa keväällä 2008. Lisäksi uusi hakukierros on tammi-helmikuussa 2009.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti