Tiedote


Uudet JSM -sivut avattu
Seurajoukkueiden SM 2023/2024

1. helmikuuta 2010

Manninen Mikkelin mestariksi!

Harri Manninen, 33, voitti lauantaina pelatun Mikkelin mestaruusturnauksen menettäen vain 0,5 pistettä maksimituloksesta. Manninen oli turnauksen ykkössijoitettu, joten yllätys ei hänen voittonsa ollut.

Hopeaa saanut Risto Vallenius, 41, jäi voittajasta pisteen. Hänet oli sijoitettu kakkoseksi, joten hänenkin sijoituksensa oli vahvuuslukunsa mukainen.

Kolmanneksi sijoitettu Anssi Rahikainen, 37, ei myöskään pettänyt rankingin mukaisia odotuksia. Hän sai pronssia häviten Manniselle 1,5 pistettä ja oli ainoa joka tältä verotti puoli pistettä.

Manninen sai nyt jo toisen kerran haltuunsa ikuisesti kiertävän mestaruuspokaalin. Edellisen kerran hän voitti mestaruuden vuonna 2004.

Pokaaliin ovat Mannisen lisäksi nimensä saaneet:

1997 Ossi Nykänen

1998 Ossi Nykänen

1999 Juha Väkimies

2000 Aulis Saaresmäki

2001 Mikko Orpana

2002 Juha Väkimies

2003 Juha Väkimies

2005 Teemu Laasanen

2006 Jussi Hämäläinen

2007 Jussi Hämäläinen

2008 ei mestaruudesta pelattu.

Mestaruusturnauksen parhaat:

1) Harri Manninen 5,5 (6)

2) Risto Vallenius 4,5

3) Anssi Rahikainen 4,0

4) Pentti Ihonen 3,0 (20,0)

5) Jussi Marttinen 3,0 (18,0)

6) Ossi Marttinen 3,0 (15,5)

Turnaus oli kuusikierroksinen 30 minuutin miettimisajoilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti