Tiedote


Uudet JSM -sivut avattu
Seurajoukkueiden SM 2023/2024

30. joulukuuta 2010

Hytösen maksimivoitto päätti shakkivuoden 2010

Hytösen maksimivoitto päätti shakkivuoden 2010

28.12. klo 15:41
Jussi Hämäläinen

Vuoden 2010 viimeinen kerhoturnaus sujui T.Hytösen tahtipuikkojen rytmittämänä. Maksimituloksella voittanut Hytönen jätti R.Penttisen pisteen päähän. Kolmas oli vahvasti suoriutunut R.Vallenius, jääden maksimituloksesta kaksi pistettä. Myös L.Havukainen siirsi nappuloita pirteästi ja saavutti kovatasoisessa turnauksessa neljännen sijan. Mikkeli-Cupin kärkisijat vallaneet A.Rahikainen ja J.Marttinen vajosivat heikkojen pelisuoritusten saattelemina sijoille 5-7.

Mikkeli-Cupin osalta pienehkö ihme oli lähellä tapahtua, kun R.Penttinen kiipesi finaaliturnauksessa tuloslistan kärkipäähän samalla kun A.Rahikaisen hissi jumittui jo tuloslistan puolietapin kohdalle. Lopulta A.Rahikaisen vahvat vertailupisteet takasivat hänelle turnauksen viidennen sijan, ja täten hän täpärästi onnistui pitämään hopeasijansa Mikkeli-Cupissa. Sen sijaan Cupin viimeisen palkintosijan kohtalo muuttui vielä loppumetreillä, kun T.Hytösen turnausvoitto riitti nostamaan hänet P.Rytkösen edelle.


Vuoden viimeinen turnaus -tulokset:


(No. PNo. Name Score WP SB PS rat. TPR W-We)
1. 2 Hytönen Timo 5.0 13.5 13.50 15.0 1842 - 0
2. 3 Penttinen Reino 4.0 15.0 10.00 12.0 1833 - 0
3. 5 Vallenius Risto 3.0 13.0 5.50 9.0 1745 - 0
6 Havukainen Leo 3.0 9.5 3.50 8.0 1655 - 0
5. 4 Rahikainen Anssi 2.5 16.5 6.00 10.5 1801 - 0
1 Marttinen Jussi 2.5 14.0 6.00 8.5 1867 - 0
7 Marttinen Ossi 2.5 8.0 2.50 4.5 1568 - 0
8. 10 Kontinen Paavo 2.0 16.0 5.50 7.0 1507 - 0
9 Hämäläinen Eero 2.0 12.0 3.50 5.5 1533 - 0
8 Rytkönen Pentti 2.0 11.0 1.50 5.0 1560 - 0
11. 11 Lindroos Olavi 1.0 11.0 0.50 3.0 1495 - 0
12. 12 Saloheimo Hannu 0.5 10.5 1.00 2.0 1328 - 0


Mikkeli-Cupin 2010 lopputulokset:


1.
Marttinen Jussi (JM)
384
2.
Rahikainen Anssi (AR)
287
3.
Penttinen Reino (RP)
285
4.
Havukainen Leo (LH)
260
5.
Marttinen Ossi (OM)
216
6.
Hytönen Timo (THy)
192
7.
Rytkönen Pentti (PR)
170
8.
Hämäläinen Eero (EH)
138
9.
Kontinen Paavo (Pko)
115
10.
Porrasmaa Timo (TPo)
111
11.
Lustig Aleksander (AL)
107
12.
Lindroos Olavi (OL)
106
13.
Nokka Risto (RN)
100
14.
Karstu Timo (TK)
83
15.
Vallenius Risto (RV)
54
16.
Mäenpää Aimo (AM)
48
17.
Adulrazzaq (HA)
47
18.
Kärkkäinen Pentti (PKä)
29
19.
Himanen Matti (MH)
24
20.
Aalto Timo (TA)
20
21.
Hirvonen Timo (TH)
20
22.
Hintikka Eero (EHI)
18
23.
Mynttinen Henri (HM)
12
24.
Saloheimo Hannu (HS)
12
25.
Henttinen Markku (MaHe)
10
26.
Ahonen Markku (MA)
6
27.
Järvinen Jari (JJ)
6
28.
Marttinen Mika (MM)
5
29.
Alic Muaner (AlMu)
4
30.
Pääkkönen Tauno (TPä)
4
31.
Pölhö Harri (HPö)
4
32.
Knutars Toivo (TKn)
1


---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lyhyt katsaus kuluneeseen (kuluvaan) shakkivuoteen 2010:


Vuodesta 2010 on varmasti voimakkaimmin jäänyt kerhon jäsenten mieliin kerhon pitkäaikaisen puheenjohtajan ja turnausorganisaattorin A.Mäenpään äkillinen menehtyminen. Toimintaa ylläpitävänä voimana Mäenpään merkitys oli ollut jo vuosikymmeniä lähes korvaamaton, ja elokuusta eteenpäin kerhon toiminnan vastuu monella eri saralla jouduttiinkin siirtämään uusien nimien varaan.

Shakkirintamalla vuodesta muistuu mieleen tiukka karsintatappio Kokkolaa vastaan keväällä ja täten ykkösdivisioonapaikan lipsuminen käsistä jälleen kerran. Loppusyksystä oli jälleen uusi yritys, mutta pelaajiston vahvuus ei tällä kertaa riittänyt taistelemaan karsintapaikasta kovatasoisessa lohkossa. Sarjapaikan säilyttäminenkin oli hien ja tuskan takana, mutta siinä onnistuttiin.

Päämajaturnauksessa voitto matkasi suuryllättäjän mukana Mikkelin ulkopuolelle, mutta kerhon kunniaa ylläpiti mainiosti H.Mynttinen. Mäntän Shakkifestivaaleilla kerhon menestys oli vaatimatonta. Sama pätee myös joukkuepikashakin SM-kisaan, jossa tavoitteeksi asetettu M-ryhmä jäi haaveeksi. Kaakonketjun Mikkelin osakilpailussa kerhon puolesta debytoinut T.Hytönen sijoittui toiseksi. Muissa kansallisissa vkl-turnauksissa mikkeliläisedustus oli jälleen vähäistä. Parhaimpana yksittäisenä mikkeliläissuorituksena mainittakoon J.Hämäläisen voitto suurmestari H.Westerisestä pitkillä miettimisajoilla marraskuussa Turun turnauksessa.

Siirtorintamalla vuosi oli yllättävänkin vilkas. Kerhon historian ainoa Fide-mestari R.Nokka siirtyi pois kerhon miehistöstä syksyn aikana, mutta kokonaisuutena pelaajasiirtojen suhteen kerho jäi kenties (tulevaisuus näyttää) jopa voiton puolelle, kun J.Hämäläinen ja T.Hytönen siirtyivät vahvistamaan kerhon miehistöä.

Muiden tapahtumien suhteen mieleen muistuu etenkin koululaisten shakkikurssi alkuvuodelta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti